Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2007
"Kovakantinen"

Tausteksti:
Kun Kai Rautio tapaa ensirakkautensa Pauliinan, vuosien takaiset tunteet leimahtavat pintaan. Uusi alku saa kuitenkin synkän lopun.
Kai ei usko Pauliinan kuolemaa onnettomuudeksi. Ei ainakaan sitten, kun Pauliinan laukusta löytyy tarotkortteja, joihin raapustetut viestit viittaavat heidän kouluaikaiseen salaseuraansa.
Kun Kai alkaa etsiä käsiinsä vanhoja ystäviään, nuoruuden roolileikit heräävät uudelleen eloon.
Kiitetty tarinankertoja tekee sen jälleen: vangitseva romaani nuoruudenystävistä, jotka menneisyyden salaisuudet saattavat yhteen.
Oikea Comus on ilmestyvä vääräuskoisille, lukee viesteissä, joita he kaikki ovat saaneet Puusepäksi itseään kutsuvalta lähettäjältä. Salaseura oli heille aikoinaan vain jännittävä roolipeli. Nyt, yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin, entiset ystävät ovat päätyneet kuka minnekin. Kai tuottaa mainoselokuvia, Pauliina oli kouluttautunut energiahoitajaksi. Niklas johtaa geenitutkimusryhmää, Jyrki on tieto-turvainsinööri, Kikka työskentelee toimittajana. Pete on yllättäen päätynyt papiksi ja Mari pitää kirjakauppaa nuhruisessa lähiössä. He ovat tavoitelleet kuka rahaa, kuka valtaa, mainetta ja hyvyyttä. Mutta kuka heistä lopulta on löytänyt onnen, ja millainen hinta siitä on pitänyt maksaa?

Arvostelu:
Tausteksti herätti mielenkiinnon, vaikka aiemmin lukemani Hämeen-Anttilan kirja, kolmastoista lapsi, ei ollut mielestäni erityisen hohdokas. Kirja oli mukaansa tempaava ja henkilöt mielestäni inhimillisesti kuvattuja. Pahiksen joskin arvasin huomattavan paljon ennen kirjan loppua, mitä pidän huonona. Kirjassa oli paljon teemoja mytologioista, taruista, jumalopeista tms. Minua yleensä ottaen vanhat kulttuurit kiinnostavat, mutta nyt kaikki oli heitetty samaan pataan ja keitetty siitä uusi soppa. Tämähän tietysti kuvaa varsin hyvin häiriintyneen ihmisen aivoituksia, mutta itse en jaksanut keskittyä tai edes miettiä mitään arvoitusten ratkaisuja. Sitten tämä Comus-seura kyllä hieman ihmetytti. Siis että lukioikäiset leikkii tuollaisia roolileikkejä. Tästä nyt voi sitten päätellä etten itse ole roolileikkejä tai larppausta harrastanut. Ihmettelin. Jotkin hahmot olivat myös hämmentävän naiiveja, mutta kyllähän sellaisiakin on. Nämä vaan olivat muutoin olevinaan niin intellektuelleja. Kokonaisuudessaan kirjassa oli näitä ns. tehtäviä ja numerohässäköitä mielestäni liikaa. Muutoin ihan ok romaani, joka vie kyllä mukanaan. Se mikä vie mukanaan on ne henkilöhahmot, olkoon kuinka naiiveja tahansa, enemmän kuin mikään mytologia-numero-kikkailu. Ihan hyvä ja luettava kirja.